OSA 63: LIIAN LYHYT ONNI
Timo Haaveinen oli muuttanut yhteen Marianne Hamaran kanssa stadiin Mariannen asuntoon. Parin arki oli hyvinkin tavallista, heillä kävi useita Mariannen kavereita, jotka jostain syystä hieman väheksyivät Timoa. Heistä tumma mies ei ollut lainkaan sopiva Mariannen kaltaiselle uranaiselle.

Eräänä iltana Timo kertoi tyttöystävälleen, että hänen ex-tyttönsä Leena Mukavainen halusi tavata hänet kahden kesken. Hieman harmistuneena Marianne lopulta suostui tapamiseen.

Leena ja Timo menivät syömään Viivaan, jossa Leena kertoi Timolle tämän tyttärestä Teasta. Mies oli järkyttynyt kun Leena sanoi, ettei halunnut koskaan Timoa lähellekkään lastaan. Mies oli kamala esimerkki tyttärelleen.

Kotona Timo kertoi Mariannelle Teasta ja nainen tuntui jopa järkyttyneeltä siitä, että hän oli vienyt tytöltä isän. Pari kumminkin päätti jatkaa niinkuin ennenkin. He suunnittelivat jo kovaa vauhtia perheen perustamista itsekin.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Marianne hankki parille pari lemmikkiä. Papukaijan nimeltään Kirko sekä vanhan suloisen kulkukissan nimeltään Nuudeli. Täysin varmoina elämästään Timo ja Marianne kihlautuivat eräänä iltana.
Mutta myös Timolla oli jymy yllätys. Eräänä päivänä hän kutsui työkaverinsa heille syömään ja kertoi avoimesti aikeistaan perustaa perheyritys, jonne hän halusi työkaverinsa töihin. Marianne oli järkyttynyt Timon aikeista, sillä hän ei tiennyt niistä mitään ennen tätä keskustelua.

Tämän keskustelun jälkeen mies ja nainen keskustelivat usein aamulla enne töihin lähtöä liikeideoista ja kaikesta muusta tulevaan yritykseen liittyen. Salaa Marianne oli kumminkin iloinen, sillä hän todellakin toivoi omistavansa jonain päivä viisi huippuluokan yritystä.

Parin kuukauden päästä myös pari onnistui laittamaan ensimmäisen lapsensa aluilleen. Timo oli erittäin iloinen siitä, että hän saisi lapsen Mariannen kanssa, sillä tieto Teasta oli joka päivä hänen mielessään. Viimeinkin hänestä tuli isä.

Mariannen raskaus ei sujunut ongelmitta, sillä vähän väliä Leena kävi jututtamassa naista ja uhkaili tätä saavansa Timon vielä jonain päivänä takaisin. Vaikka Leenalla alkoikin olla tunteita hänen kotonaan asuvaa Tuukka Vähälää kohtaan, oli Timosta tullut naiselle jonkin sortin pakkomielle.

Leenan uhkailujen pelossa sekä pian syntyvän lapsen takia Marinne menikin naimisiin Timon kanssa ja niin heistä tuli Rouva ja Herra Hamara.

Muutamaa päivää syntyi heidän esikoistyttärensä, joka sai nimekseen Tiina-Maria. Tiina-Maria oli hurmaava lapsi, joka itki tuskin harvoin ja hänestä tulikin pian äidin lellikki. Timo tuskin sai koskea tyttäreensä.

Eräänä päivänä Timon ollessa töissä Leena tuli jääleen käymään. Hyvää hyvyyttään Marianne keitti naiselle kahvit, sillä hän toivoi, että he voisivat olla ystäviä kaikesta huolimatta. Puolen tunnin päästä Marianne alkoi tuntea kaameaa kipu mahassaan ja hänen kurkkuaan kuristi. Leena hymyili omahyväisenä ja katsoi Mariannea.
"Minähän sanoin, että saan Timon takaisin. Juotin sinulle myrkkyä", Leena kuiskasi hymyillen.

"Kuinka sinä saatoit?", Marianne ähähti ja yritti tarttua naista kaatuessaan kädestä. Leena kumminkin väisti sen ja katsoi Mariannen elottomaksi lyyhistyvää vartoaoa kauhuissaan tajuttessaan mitä oli tehnyt. Pian Marianne makasi elottomana lattialla ja pelko alkoi vyörymään Leenan ylitse vahvana.

Leena ryntäsi ylös talosta pakokauhun vallassa, kuinka hän olikaan saattanut mennä näin pitkälle. Hän ei ikinä puhuisi tästä kennellekkään ettei joutuisi vankilaan ja ettei Tea, jota hän niin syvästi rakasti, joutuisi lastenkottiin tai isälleen.

Timo suri tuoretta vaimoaan kovin paljon. Kaikki olettivat, että Marianne oli kuollut sydänkohtaukseen, sillä kukaan ei tiennyt Leenan uhkailuista naista kohtaan. Mies mietti , joka päivä kuinka hän pärjäisi Tiina-Marian kanssa nyt kun hän oli saanut oman yritysprojektinsakin niin hyvin alkuun. Marianne haudattiin Timon takapihalle, jossa hän joka sunnuntai kävi tapaamassa vaimoaan.

OSA 64: KOIRIA JA LAPSIA

1 Comments:
Hyvä jakso taas kerran, jännä juonenkäänne!:)
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
Links to this post:
Create a Link
<< Home